sunnuntai 2. marraskuuta 2014

kappale 12- maaperä

Maankuoren päällimmäinen kerros on nimeltään maaperä.  Siitä kasvit ottavat ravinteet ja veden. Maaperä on syntynyt sen alla olevasta kallioperästä, joka on rapeutunut. Rapeutuminen tarkoittaa kallion tai kiven hajoamista ja särkymistä ttuulen, sateen ja lämmnvaihteluiden takia.

Viimeisin jääkausi muodosti Suomen maaperän. Mannerjää irrotti ja rikkoi kallioperää ja muita aineita, kuljetti niitä ja kasasi uudelleen. Maaperä on keskimäärin yli 8 metriä paksu, ja se muodostuu maalajeista, turpeesta, savesta ja moreenista. Yhdessä kallioperän kanssa maaperä muodostaa maankamaran. Suomen kallioperä koostuu syväkivilajeista, kuten graniitista ja gneissistä.

Maaperä koostuu lajitteista, joita ovat mm. lohkareet, sora ja hiekka. Maalajit jaetaan kahteen eri ryhmään niiden syntytavan perusteella: kivennäismaalajeihin ja eloperäisiin maalajeihin.

 Kivennäismaalajit ovat syntyneet kallioperästä rapautumalla. Näiden lajitteiden syntyyn on siis vaikuttanut mannerjäätikön ja sen sulamisvesien liikkeet. Mannerjäätikön vaikutuksesta on syntynyt myös Suomen yleisin maalaji moreeni. Se sisältää kaikkia maalajeja lohkareista saveen sekoittuneena. Eloperäiset maaljit ovat taas syntyneet kuolleiden kasvien ja eläinten hajotessa.

Eri leveysasteilla on erilaisia maannoksia. Maannos on kerroksellinen rakenne maaperän yläosassa. Sen on saanut aikaan ilmasto, rapeutuminen, kasvillisuus, eläimet ja maaperän hajottajat.

Troppisessa ilmastossa on latosolimaannoksia. Rankat sateet ja korkea lämpötila aiheuttavat maaperän rapautumista ja eloperäistä ainetta on pintamaassa vähän. Latosolimannokset ovat punaruskeita, koska rauta,-alumiini, - ja magnesiumoksidit jäävät maaperän yläosaan. Nämä maannokset eivät sovelu maanviljelyyn, koska ovat niin vähäravinteisia.

Havumetsien kostean ja viileän ilmaston vaikutuksesta eloperäinen aines hajoaa hitaasti ja muodostaa pedsolin. Pedsolissa on humuskerros, uuttumiskerros ja rikastumiskerros.

Msustamulta eli tsernosemi on erinomaista viljelymaata, Tätä maannosta on aroalueilla. Ravinteet nousevat haihtumisen vuoksi hyvin pintaan ja siksi maa on niin hyvää viljelyyn. Maannoksessa on lössikerros, joka on tuulen kuljettamaa ja kasaamaa pölymaata. Se on edellytys mustanmullan synnylle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti