20- maisema- luonnon taidonnäyte

Kaukoympäristöä eli ihmisen näköaistilla havaittavaa ympäristöä kutsutaan maisemaksi. Maisemat voidaan jakaa kahteen eri ryhmään luonnon- ja kulttuurimaisemiin. Luonnon alueet ovat pääosin luonnon muokkaamia ja kulttuurimaisemassa näkyy ihmisen toiminta.
      Maisemahäiriöksi kutsutaan maisemaa häiritsevää tai rikkovaa tekijää. Maiseman suuralueita ovat vuoristot, polaarialueiden jäätiköt, rannikot ja saaret, aavikot, maanviljelysalueet sekä metsät.

Suomi on jaettu kuuteen maisema-alueeseen: Lappi, Pohjanmaa, Saaristo-Suomi, Vaara-Suomi, Järvi-Suomi ja Etelä-Suomi.
       Lapissa pinnanmuodot vaihtelevat eniten. Keski-Lappi on melko tasaista aluetta, mutta pohjoisessa on paljon korkeita tuntureita. Kasvillisuus vaihtelee alueiden korrkeuksien mukaan ja asutus on harvaa huonon viljelymaan takia.

Pohjanmaa on tasaista aluetta, missä on vähän järviä. Peltoja on runsaasti ja asutusta on paljon jokien rannoilla. 

Saaristo-Suomeen kuuluu Saaristomeren alue ja Ahvenanmaa. Alueen kallioiset saaret ovat nousseet merenpintaan maankohoamisen seurauksena. 

Etelä-Suomi on vanhaa viljelyseutua, jonka rannikkoalanko yltää itärajalta rannikkoa pitkin Porin seudulle asti. Alueen maaperä on tasaista savikkoa. Etelä-Suomi on tiivistä ruuhka-Suomea, jossa asuu melkein puolet Suomen väestöstä. 

Suurin maisema-alue on Järvi-Suomi. Siellä on nimensä mukaisesti paljon jääkauden aiheuttamia järviä, saaria ja kalliomurroksia. Alue on alankoa, mutta moreenin peittämät mäet ja drumliinit näkyvät selvästi pinnanmuodoissa. Maanviljely ja erityisesti metsätalous ovat tärkeitä tulonlähteitä. 

Viimeinen maisema-alue on Vaara-Suomi, jossa on suuria korkeusvaihteluita. Vaarat ovat jäänteitä Suomen muinaisista korkeista vuorista, Karelideista. Asutus sijaitsee pääosin vaarojen laella. 

19- Jäätikön jäljet

liikkuva jää kuluttaa kallioperää, eli tapahtuu jäätikköeroosiota. Jäätikkö syntyy sille alueelle, minne sataa lunta. Tätä kutsutaan jäätikön akkumulaatio- eli kasaantumisalueeksi.  Lumi pakkautuu jääksi, jonka paino saa jään virtaamaan laaksoja kohti.

Jäätikköä, joka liukuu laaksoja pitkin rinnettä alas painovoiman vaikutuksesta, kutsutaan laaksojäätiköksi. Se murskaa samalla kallioperää, jolloin jäätikkö repii kalliosta palasia, ja silloin syntyy moreenia. Jäätikön liikkuessa muodostuu U-laaksoja. Vuonoja syntyy, kun laaksojäätikö virtaa mereen.

Vuono

Kylmän ilmaston vallitessa syntyy mannerjäätikkö. Mannerjäätikkö toimii samalla tavalla kun laaksojäätikkö, mutta paljon tehokkaammin, koska jäätä on enemmän. Mannerjäätikkö tasoittaa pinnan muotoja, muodostaa kumpuja ja hioo kallioperää tasaiseksi.

Drumliinit syntyvät, kun mannerjäätikkö etenee kallioytimen ylitse. Kallio kovertaa jäähän kolon, joka täyttyy ympärilta puristuvasta pohjamoreenista. Silokalliot syntyvät, kun jään alle kasaantunut aines hioo kalliot sileiksi.

Mannerjäätikkö on hionut Suomesta pois kaksi vuoristoa, Svekofennidit ja Karelidit. Niistä on jäljellä kumpuilevat peneplaanit.

Jäätikön sulamisvedet ovat aiheuttaneet myös erilaisia muodostumia. Sulaminen oli ajoittain nopeaa, jolloin virtaava vesi kuljetti irtainta ainesta ja kasasi eri lajitteet kerroksiksi virtauksen hidastuessa uudelleen. Sulamisvesivirran pohjalla olevat kivet loivat pohjan harjuille, joiden päälle hienohko hiekka ja sora kasaantuivat.  Savikerrokset ovat muodostuneet, kun kaikkein hienojakoisin aines on kulkeutunut jääjarven seisovaaan veteen ja vajosi hitaasti pohjalle. Jääjärveen syntyi myös jäätikköjoen deltoja. Deltat ovat merenpinnan tasossa olevia laakeita muodostumia. Sandur on kuivanmaandelta, joka syntyi kun jäätikköjoki laski kuivalle maalle.
                Supat vat muodostuneet, kun jäälohkare on hautautunut maakerrostumaan esim. harjun tai deltan sisälle. Jään sulaessa maa-aines romahti ja syntyi kuoppa. Suppien pohjalla on yleensä järviä.

Mannerjäätikkö painoi kallioperää alaspäin ja jään sulaessa pois, maa on alkanut kohota takaisin ylöspäin. 60 % Suomesta on ollut joskus meren tai jääjärven peittämä eli subakvaattinen. Alueita, jotka eivät ole koskaan olleet veden peittämiä kutsutaan supra-akvaattisiksi. Maan kohoaminen on suurinta Pohjanlahden rannikolla. Maan kohoamisen seurauksena rannat madaltuvat ja rantaviiva siirtyy.

18- eroosio- liikuttavat voimat

Kun tuuli, vesi, aallokko tai jää kuljettaa rapautumistuotteita paikasta toiseeen tapahtuu eroosiota kallioperässä ja maaperässä. Eroosiovoimat muokkaavat maanpintaa.

Virtaava vesi on ihmisen toiminnan jälkeen suurin pinnan muotoja muokkaava asia. Veden valuessa rinteiltä alas, se kuluttaa jokiuomaa ja samalla kuljettaa erikokoisia kappaleita mukanaan. Joki kaivautuu syvemmälle pohjaeroosion takia ja sen reunoista tulee jyrkkiä. Kuivilla alueilla näin syntyy kanjoneita. Sateisilla alueilla uoman reunat romahtavat massaliikunnon takia jokeen ja syntyy V-laakso. Joki madaltuu, kun veden virtaus vähenee ja suuret kappaleet eivät enää liiku virtauksen mukana eteenpäin vaan kasaantuvat pohjalle. Virtauksen voimistuessa vesi tulvii joen yli ja syntyy tulvatasankoja, jotka ovat ravinteikasta viljelyn kannalta.
          Sivueroosion vaikutuksesta joki alkaa mutkitella. Voimakkaampi virtaus joen ulkoreunalla kuluttaa uomaa ja sisäkarteeseen taas kasaantuu hiekkasärkiä. Joen mutkat ovat nimeltään meandereita. Makkarajärviä syntyy, kun joki oikaisee meanderien välistä. Virtaus loppuu, kun joki laskeutuu mereen. Suisto eli delta syntyy alueelle, missä joki laskeutuu mereen ja haarautuu useiksi suuhaaroiksi.

kanjoni

Tuuli saa aikaan vesimolekyylien pystyliikkeen, jolloin syntyy aallokko. Aallokko iskee rantaan ja hiekka ja sora kuluttavat sitä. Rantaan syntyy lovi, ja maa-aines jossakin vaiheessa romahtaa mereen ja syntyy rantatörmä. Se tasoittuu aallokon vaikutuksesta rantatasanteeksi.

Tuulen ja aallokon kuljettaessa hiekkaa rannan suuntaisesti syntyy haffi. Se on pitkä särkkä eli kynnäs, jonka taakse muodostuu kapea lahti. Haffeja esiintyy Itämeren eteläosissa. Toinen nimi lahdille, jotka särkät ovat eristäneet merestä ovat laguuni.

Tuuli puhaltaa ja kuljettaa hiekkaa, jolloin syntyy dyynejä. Sienikalliot syntyvät, kun tuulieroosio kuluttaa kallioperästä pehmeämmät kivilajit, jolloin vain kovat jäävät jälelle.

17- Rapautuminen- kallio murenee

Kiviaineksen hajoamista kutsutaan rapautumiseksi. Mitä kovempi kallioperä on, sitä hitaammin se rapautuu. Rapautumisen seurauksena muodostuu kivennäismaalajeja, joka muodostaa eloperäisen aineksen kanssa maaperän.

Fysikaalinen eli mekaaninen rapautuminen aiheutuu pääosin lämpötilan vaikutuksesta. Kivet laajenee ja supistuu lämpötilan vaihtelun takia ja tapahtuu lämpörapautuminen. Mekaanista rapautumista tapahtuu esimerkiksi aavikolla.

Kemiallista rapautuminen perustuu siihen, että hapot liuottavat kiviaineksen mineraaleja. Hapot oat peräisin maaperästä. Kemiallisen rapautumisen seurauksena kalkkikivi alueille muodostuu karstimaata, jossa veteen liuenneet mineraalit ovat kulkeutuneet pois. Mineraalit saostuvat uudelleen ja näin syntyy tippukiviä. Hapan vesi liuottaa karstimaalle onkaloita ja maanalaisia jokia. Karstimaalla on tyypillisesti tippukiviluolia, doliineja ja poljeja.

Organogeeninen rapautuminen tarkoittaa eliöiden aiheuttamaa rapautumista. Esimerkiksi kasvien juurten tunkeutuessa kallion halkeamiin, jolloin kallio halkeaa. Samalla kasvien juurista vapautuu happoja, jotka liukenevat veteen ja hapan vesi liuottaa kallioperää kemiallisesti.

Massaliikunnoiksi kutsutaan maa-ja kiviaineksen liikkumista rinnettä alas painovoiman vaikutuksesta. Massaliikunnoksia ovat lumivyöryt, mutavyöryt, maanvieremät ja kivivyöryt. Massaliikunnoksia aiheuttavat maanjäristykset, tulivuoren purkaukset, metsien hakkuut ja rankat sateet. Vuotomaa-ilmiö tarkoittaa maan hidasta valumista rinteiltä laaksoon. Maa valuu toistuvan sulamisen ja jäätymisen tai kuivumisen ja vettymisen seurauksena.

16- tulivuoret ja maanjäristykset

Maan sisällä on sulaa kiviainesta eli magmaa. Sen purkautuessa tapahtuu vulkaanista eli tuliperäistä toimintaa. Kun magma jähmettyy siitä syntyy laavaa, jähmettyneestä laavasta muodostuu tulivuoria.
         Tulivuoret jaetaan kahteen eri ryhmään: kerrostulivuoret ja kilpitulivuoret. Kerrostulivuoret ovat jyrkkiä rinteiltään ja kartion muotoisia. Nimensä mukaan kerrostulivuori koostuu laavan ja vulkaanisen tuhkan kerroksista. Laava on hidasliikkeistä, ja siksi siitä muodostuu korkeita tulivuoria. Kerrostulivuoret sijaitsevat tyypillisesti mannerlaattojen saumakohdissa ja alityöntyvöhykkeillä. Purkaus on kerrostulivuoressa räjähdysmäinen. Kraatterin suulle muodostuu kova kuori, jonka alla magman ja vulkaanisten kaasujen paine kasvaa, paineen purkautuessa vulkaanista tuhkaa ja kaasuja nousee korkealle, jopa stratosfääriin saakka. Vulkaanisen tuhkan toinen nimi on tefra. Pieniä jähmettyneitä vulkaanisia kiviä kutsutaan lapilleiksi. Purkauksen jälkeen maahan satavaa tuhkaa kutsutaan tuffiksi, se kivettyy usein kiveksi.

Vesuvius on kerrostulivuori Italiassa

           Toinen tulivuori tyyppi, kilpitulivuori muodostuu basalttisesta, emäksisestä laavasta, joka on helposti juoksevaa ja nopeasti virtaavaa. Ne ovat loivarinteisiä ja ne syntyvät mereisten laattojen saumakohtiin tai kuumien pisteiden päälle. Purkauksissa ei yleensä vapaudu tuhkaa, mutta laava voi suihkuta tuliverhoina maanpinnan yläpuolelle.

Mauna Loa on kilpitulivuori Havaijilla

Maanjäristys tapahtuu, kun kallioperään varastoitunut jännitys ylittää kiviaineksen lujuuden. Kun niin tapahtuu, kallioperä repeää ja energi vapautuu nopeasti, syntyy seismisiä aaltoja. Litosfäärilaattojen reuna-alueen maanjäristykset syntyy, kun laatat jumiutuvat toisiinsa, jos ne eivät pääse liikkumaan tasaisesti toistensa ohi tai alitse. Laattojen välille syntyy jännite, mikä purkautuessaan vapautuu maanjäristyksenä. Litosfäärilaatan keskellä tapahtuva maanjäristys johtuu laatan sisäisestä liikkeestä, kallioperän vanhojen jännitystilojen purkautumisesta tai tuliperäisestä toiminnasta.
                 Maankuoren sisällä on hyposentri eli järjestyskeskus. Sen yläpuolella on episentri, jossa tuhovaikutus on voimakkain. Hyposentristä lähtee liikkeelle kahdenlaisia seismisiä järistysaaltoja. Pitkittäiset P-aallot etenevät maankuoren sisällä. S-aallot ovat puolet hitaampia ja ne eivät läpäise sulia kerroksia maan sisällä. Episentristä lähtevät L-aallot ovat hitaita ja saavat aikaan suurimmat tuhot. Aaltojen avulla voidaan määrittää tarkka järistyskeskus ja järistyksen voimakkuus.

kappale 15- mineraalit

Mineraali on aine, josta maapallon kuori ja kivet muodostuvat. Mineraaliksi luetaan aine, joka on kiinteä, homogeeninen ja syntynyt luonnon prosessissa. 60% maankuoresta muodostavat maasälvät kvartsi. Mineraali, joka sisältää paljon jotakin metallai kutsutaan malmimineraaliksi. Metallin erottaminen on siitä taloudellisesti kannattavaa. Kivilaji muodostuu kun mineraalit yhdistyvät kiinteäksi kappaleeksi. Se voi muodostua yhdestä viiteen eri mineraalista. Ne muodostavat yhdessä kallioperän. 

Kallioperä muodostuu kivilajeista, jotka voidaan luokitella kolmeen eri ryhmään niiden syntytavan perusteella. Pääluokat ovat magma-, sedimentti -ja metaformisiin eli muuttuneisiin kivilajeihin. 

Magmakivet syntyvät maapallon sisällä olevasta magmasta kiteytymällä ja jähmettymällä. Ne muodostavat 90 % maapallon kallioperästä, mutta ovat usein muiden kivilajien, maaperän tai meren peittäminä. Magmakivet jaetaan kahteen eri luokkaan syvökiviin ja pintakiviin. Syväkivet ovat tiiviitä ja ne syntyvät maankuoren sisällä kovassa paineessa ja korkeassa ämpötilassa. Ne jähmettyvät hitaasti ja niihin muodostuu suuria mineraalikiteitä. Syväkiviä ovat esimerkiksi graniitti ja dioriitti. 

         Pintakivet syntyvät tulivuorenpurkauksista ja laavavirtauksista. Pintakivet ovat huokoisia ja kevyitä ja niissä olevat mineraalikiteet ovat pieniä. Pintakivet jähmettyvät nopeasti. Niistä esimerkki on hohkakivi.

graniitti

hohkakivi

 Metamorfiisiset eli muuntuneet kivilajit syntyvät, kun litosfäärilaatat törmäävät toisiinsa ja suuri paine ja korkea lämpötila muuttavat alkuperäisten kivilejien fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Metamorfisissa kivilajeissa tyypillisä muotoja ovat liuskeisuus ja suuri raekoko, joka kasvaa lämpötilan ja paineen noustessa. Metamorfoosissa osa graniitista muuttuu gneissiksi, savikivestä tulee kiilleliusketta ja kalkkikivestä marmoria. 

gneissi

Veden, tuulen ja jäätiköiden kuljettama kallioperästä rapeutunut aine kerrostuu painanteisiin sedimenteiksi eli maalajikerrostumiksi. Yläpuolisten sedimenttien paino nostaa painetta alemmissa kerrostumissa, jotka kivettyvät sedimenttikiviksi eli kerrostuneiksi kiviksi. Tämä prosessi on nimeltään diageneesi. Sedimenttikivessä on usein alkuperäisen sedimentin rakeita, esimerkiksi hiekkarakeita selvinä kerroksina. Osa sedimenttikivistä on eloperäisiä, esimerkiksi kalkkikuoristen eliöiden jäänteistä kivettynyt kalkkikivi tai kasvijäänteistä syntynyt kivihiili. 

kalkkikivi

kpl 14

Maapallossa on kolme sisärakennetta kuori, vaippa ja ydin. Sisäydin on sisimpänä maapallon keskellä. Se on kuuma ja tiheä ja muodostunut raudasta ja nikkelistä. Koska ytimessä on valtava paine, rauta ja nikkeli ovat kiinteässä muodossa. Ulkoydin on sulaa ainesta ja se on liikkeessä sisäytimen ympärillä, mikä muodostaa sähkövirtoja. Niistä muodostuu magneettikenttä, joka suojaa avaruudesta saapuvalta kosmiselta säteilyltä.

      Vaippakerros sijaisee ulkoytimen ja kuoren välissä. Siinä tapahtuu radioaktiivista hajoamista, joka tuottaa lämpöä. Lämmön jakautuessa epätasaisesti seuraa konvektiovirtauksia eli hidasta liikettä. Ne saavat litosfäärin eli maapallon ylimmän kerroksen liikkeelle. Maapallon kuori on kiinteää kiveä. Mantereinen kuori on keskimäärin 30 kilometriä paksu ja se on muodostunut suurimmaksi osaksi graniitista. Mereinen kuori on ohuempi vain viisi kilometriä. Aines on vulkaanista basalttista kiveä ja raskaampaa kuin mantereinen kuori.

Maapallon kuorikerros muodostuu useista litosfäärilaatoista, jotka liikkuvat eri suuntiin. "50 miljoonaa vuotta sitten kaikki maapallon mantereet olivat yhdessä. Tämä supermanner oli nimeltään pangaea.






Valtameren pohja on nuorempaa mantereisiin verrattuna, koska valtamerten keskiselänteella syntyy uutta Maan kuort, kun kaksi litosfäärilaattaa erkanevat. Keskiselänteelle muodostuu yleensä vuorijono. Jos basalttista laavaa purkautuu paljon, syntyy saaria kuten Islanti. Erkanemissaumoja voi syntyä myös mantereille.

Mereisen litosfäärilaatan törmätessä mantereiseen laattaan, se painuu raskaampana hitaasti mantereisen laatan alle ja sulaa. Törmäyskohtaan syntyy syvänmerenhauta. Rannikolle mantereisen laatan viereen syntyy poimuvuoristo.

Kahden mereisen laatan törmätessä syntyy syvänmeren hauta sekä vulkaaninen saarikari. Mantereisten laattojen törmätessä muodostuu korkea vuoristo. Litosfäärilaattojen sivuamiskohdassa eli hankaussaumoissa on jatkuvasti heikkoja maanjäristyksiä.

kappale 13

Biosfääri eli Maan osa, jossa elämä on mahdollista muodostuu sinne mssä ilma, vesi ja maaperä yhdistyvät. Kasvit, eliöt ja elottomat tekijät, joilla on samantyyppiset kasvuvaatimukset muodostavat biomeja. Niiden levnneisyysalueet ovat yleensä ilmastovyöhykkeiden kanssa samanlaisia. Biomi on suurekosysteemi ja tietyn ilmaston ekosysteemien muodostama kokonaisuus.

Päiväntasaajan molemminpuolin sijaitsevat trooppiset sademetsät. Sen kasvillisuus on erittäin monimuotoista, puulajeja on satoja. Puustot kasvavat kerroksittain. Metsissä kasvaa liaaneja ja muita epifyyttejä eli päällyskasveja, joiden kasvualustana on toinen kasvi, Puiden lehdet ovat sopeutuneet joka päiväisiin sadekuuroihin, jolloin lehdet ovat kovia, vahapintaisia ja sileäreunaisia.  Korkean lämpötilan takia hajoamisprosessit ovat nopeita vapautuessaan kasvien käyttöön. Ilman kasvillisuutta maa-aines huuhtoutuisi sateiden mukana pois ja alue autioituisi. Sademetsien ravintoaineista melkein kaikki on sitoutunut kasven biomassaan, mikä tarkoittaa sitä että kasvillisuuden hävitessä metsät ei uusiudu enää luonnollisesti. Trooppisten sademetsien häviäminen onkin iso ympäristöongelma, koska metsiä hakataan karjan laitumiksi, rehukasvien tuotantoon ja öljypalmuviljelmiin.

Subtrooppiset sademetsät synyvät mantereiden itäosiin, missä sataa kesäisin enemmän. Lajimäärät ovathuomattavasti pienempiä trooppisiin sademetsiin verrattuna. Nämä alueet ovat voimakkaast viljeltyjä Aasiassa sekä Pojois, -ja Etelä-Amerikassa. Viljelykasveja ovat riisi, tee ja maissi.

Trooppisten sademetsien pojois, -ja eteläpuolilla sijaitsevat savannit. Savannilla vaihtelevat kuiva, -ja sadekausi, Puut varastoivat vettä itseens sadekauden aikana ja kuivan kauden aikana monet puut pudottavat lehtensa suojautuakseen kuivuudelta. Savannikasvillisuus muuttuu päiväntasaajalta yhä kauemmaksi siirtyessä. Trooppinen sademtsä vaihtuu ensin kuivametsästä vähitellen kosteaksi ja kuivaksi savanniksi. Kosteilla savanneilla kasvillisuuteen kuuluu mm. apinanleipä ja akasiapuut ja korkeat heinät. Kuivilla savanneilla kasvaa pensaikkoa ja heinää. Mitä kauempana savanni on päiväntasaajasta, sitä kuivempaa siellä on.





Aavikoiden sademäärä on pieni, korkeapaineen vyöhykkeiden takia. Aavikoita esiintyy 15. ja 30. leveysasteen välilä, kääntöpiirien tuntumassa sekä mantereiden sisäosissa. Aavikoilla on kuiva kausi vähintään 7-8 kuukautta. Vuotuinen sademäärä on alle 250 mm. Aavikoiden kasvillisuus on mehikasveja, jotka varastoivat vettä itseensä. Kasvit ovat pienilehtisiä, vahapintaisia ja piikikkäitä.




Talvisateiden alueilla esiintyy nahekalehtistäkasvillisuutta. Sateen ja kuivuuden vaihtelut luovat karun kasvuympäristön kasveille. Kasveissa onkin kuivien kausien takia vahapintaiset pienet lehdet. Puut ja pensaat ovat ainavihantia ja paksu kaarnaisia. Alueilla on runsaasti asutusta ja siellä viljellään paljon sitrushedelmiä, oliiveja ja viiniä.

Pääosin pohjoisella pallonpuoliskolla kasvavat lauhekan vyöhykkeen lehtimetsät. Tähän kasillisuusvyöhykkeeseen kuuluvat Keski-Eurooppa, Pohjois-Amerikan itäosat, Kiinan pohjoisosat ja Japani. Lehtimetsän alueilla sataa tasaisesti ymäri vuoden ja selkeät vuodenajat. Tyypilliset puut Euroopassa ovat jalot lehtipuut, kuten tammi, lehus ja vaahtera. Vyöhyke on hyvä maanviljelylle, joten alueet ovat tiheästi asuttuneita. Metsiä ei ole paljon, vaan ne ovat raivattu pelloiksi.

Mantereiden keskiosissa sijaitsevat arot. Ne ovat puuttomia ruohostoalueita. Pohjois-Amerikassa aroa kutsutaan preeriaksi, Argentiinassa pampaksi, Unkarissa pustaksi ja Aasiassa stepiksi. Arojen maannos on ravinteikasta mustamultaa, joten siellä viljellään paljon ja kasvatetaan karjaa. Kesät ovat kuumia ja talvet viileitä.




Havumetsävyöhyke on Pohjois-Amerikasta, Pojois-Euroopan kautta Siperiaan. Siellä on havupuita, jotka pystyvät selviämään kylmistä talvista. Puulajeja ovat männyt ja kuuset ja ne ovat ikivihreitä. Aluskasvillisuuteen kuuluu sammaleet, jäkälät ja varpukasvit. Havumetsävyöhykeillä sataa enemmän kuin vettä haihtuu ja siksi siellä on paljon soita. Väestöntiheys on pientä, koska ilmasto on huono maanviljelyyn.






Kylmällä vyöhykkeellä on tundrakasvillisuutta. Koska maa on ikiroudassa puita ei ole. Siellä kasvaa varpuskaveja, sammalia ja jäkäliä. Soita on paljon. Asutus on harvaa ja perinteisiä elinkeinoja ovat poronkasvatus ja kalastus.































Ranska sijaitsee Keski-Euroopassa eli lauhkean vyöhykkeen lehtimetsäalueella. Ranskan eteläosassa on hieman välimerenkasvillisuutta.

kappale 12- maaperä

Maankuoren päällimmäinen kerros on nimeltään maaperä.  Siitä kasvit ottavat ravinteet ja veden. Maaperä on syntynyt sen alla olevasta kallioperästä, joka on rapeutunut. Rapeutuminen tarkoittaa kallion tai kiven hajoamista ja särkymistä ttuulen, sateen ja lämmnvaihteluiden takia.

Viimeisin jääkausi muodosti Suomen maaperän. Mannerjää irrotti ja rikkoi kallioperää ja muita aineita, kuljetti niitä ja kasasi uudelleen. Maaperä on keskimäärin yli 8 metriä paksu, ja se muodostuu maalajeista, turpeesta, savesta ja moreenista. Yhdessä kallioperän kanssa maaperä muodostaa maankamaran. Suomen kallioperä koostuu syväkivilajeista, kuten graniitista ja gneissistä.

Maaperä koostuu lajitteista, joita ovat mm. lohkareet, sora ja hiekka. Maalajit jaetaan kahteen eri ryhmään niiden syntytavan perusteella: kivennäismaalajeihin ja eloperäisiin maalajeihin.

 Kivennäismaalajit ovat syntyneet kallioperästä rapautumalla. Näiden lajitteiden syntyyn on siis vaikuttanut mannerjäätikön ja sen sulamisvesien liikkeet. Mannerjäätikön vaikutuksesta on syntynyt myös Suomen yleisin maalaji moreeni. Se sisältää kaikkia maalajeja lohkareista saveen sekoittuneena. Eloperäiset maaljit ovat taas syntyneet kuolleiden kasvien ja eläinten hajotessa.

Eri leveysasteilla on erilaisia maannoksia. Maannos on kerroksellinen rakenne maaperän yläosassa. Sen on saanut aikaan ilmasto, rapeutuminen, kasvillisuus, eläimet ja maaperän hajottajat.

Troppisessa ilmastossa on latosolimaannoksia. Rankat sateet ja korkea lämpötila aiheuttavat maaperän rapautumista ja eloperäistä ainetta on pintamaassa vähän. Latosolimannokset ovat punaruskeita, koska rauta,-alumiini, - ja magnesiumoksidit jäävät maaperän yläosaan. Nämä maannokset eivät sovelu maanviljelyyn, koska ovat niin vähäravinteisia.

Havumetsien kostean ja viileän ilmaston vaikutuksesta eloperäinen aines hajoaa hitaasti ja muodostaa pedsolin. Pedsolissa on humuskerros, uuttumiskerros ja rikastumiskerros.

Msustamulta eli tsernosemi on erinomaista viljelymaata, Tätä maannosta on aroalueilla. Ravinteet nousevat haihtumisen vuoksi hyvin pintaan ja siksi maa on niin hyvää viljelyyn. Maannoksessa on lössikerros, joka on tuulen kuljettamaa ja kasaamaa pölymaata. Se on edellytys mustanmullan synnylle.